HYVÄÄ HOIVAA KELLON YMPÄRI JYVÄSKYLÄN ELÄINSAIRAALASSA

27/08/2024

Chiara vieraili Jyväskylän Eläinsairaalassa tutustumassa, millainen vilinä on päivystyksessä viikonloppuisin.

Nyt pääsin itseäni parempaan seuraan, kun Jyväskylän Eläinsairaalaa lupautui minulle esittelemään oikein sairaalamanageri. Tuollaisella tittelillä työskentelevällä Maija Uimilla on varmasti paljon vaikutusvaltaa myös koirien keikkamarkkinoilla.

No ei Maija nyt ihan sellainen manageri ollut kuin luulin. Eli ei uutta keikkaa sitten pukkaa ainakaan ihan heti. Sairaalamanageri huolehtii siitä, että kaikilla eläintenhoitajilla on sopivasti hommia. Muutenkin Maija hoitelee monia käytännön juttuja, hän on sellainen tehokas järjestelijätyyppi.

Jyväskylässä Eläinsairaassa Tourukeskuksessa on upeat uudet tilat meitä eläimiä varten. Maija selvitti, että siellä on panostettu toiminnallisuuteen ja ergonomiaan. En kyllä oikein ymmärtänyt, mitä ergonomia on, mutta toiminnallisuus vaikuttaa hyvältä. Esimerkiksi ovet aukeavat itsestään hoitohuoneeseen. Se on kätevää, kun eläintenhoitaja vaikka kantaa pikku potilasta. Ja ikkunoita on niin paljon, että työntekijät näkevät toisesta huoneestakin hoitokopissa toipuvan eläimen.

Laboratorio on erillinen huone, jonne eivät koiran- ja kissankarvat ja pöly lentele. Hoitovälineiden desinfiointikin on järjestetty tosi järkevästi. Likaiset instrumentit menevät sisään toisesta ovesta ja puhtaat tulevat ulos toisesta ovesta.

Sain kunnon esittelykierroksen, pääsin jopa henkilökunnan koirien leposviittiin. Tai jos totta puhutaan, niin se oli sellainen valkoinen erittäin pelkistetysti sisustettu pieni huone, jossa oli älyttömän upeat hajuviestit. Ai että, mitä tarinoita ehdinkään siellä haistella.

Muutenkin tuossa viime vuonna uudistetussa Jyväskylän eläinsairaalassa on satsattu koppipolitiikkaan. Esimerkiksi isot koirat, niille on tarjolla walk-in-koppeja. Sellaisia, joihin ei tarvitse henkilökunnan nostaa koiraa vaan se pääsee menemään sinne itse. Se on sitä ergonomiaa, minulle selitettiin. Koeastelin koppiin sisään: olihan se ihan mahdottoman iso koppi näin pienelle koiralle.

CT-laite kuvaa tarkasti

Jyväskylän Eläinsairaala on erityisen ylpeä CT-laitteesta, joka on kuulemma Jyväskylän seudun ainoa. CT-laite eli tietokonetomografia-laite ottaa valitusta kohteesta lukuisia röntgenkuvia. Niistä voidaan sitten tietokoneohjelmalla luoda tarkkoja kolmiulotteisia kuvia. Laite on tarpeellinen, jos eläin joutuu autokolariin. Sen avulla nähdään nopeasti, mitä kaikkea on törmäyksessä vahingoittunut. Tai jos eläimellä on vaikka syöpä, löytyy etäpesäkkeet kuvauksessa tosi tarkasti.

Kävimme Maijan kanssa katsomassa laitetta. Se on kuin joku iso avaruussukkula. Hurjan näköinen rengas, jonka sisään potilas menee kuvattavaksi. Laite on erittäin kallis, Maija piti minusta koko ajan kiinni, etten vahingossa tekisi sille mitään vahinkoa. Olin tosi kiltisti, eihän työkeikoilla voi riehua. Paitsi pikkusiskoni Justiina, se riehuu ihan missä vaan. Siksi Justiina jätettiin hoitoon, kun se ei osaa yhtään käyttäytyä.

Jyväskylän Eläinsairaalassa on hienoa myös se, että kissoille on varattuna ihan omat odotustilat. Katit kuulemma stressaantuvat meistä haukuista, siksi niiden on parempi olla omassa rauhassa odottamassa eläinlääkärille pääsyä. Minäkin stressaannun vähän kissoista, kun niillä on niin terävät kynnet. Eli kyllä tuo järjestely on mainio myös meidän koirien kannalta. Pysyy paremmin rauha päivystyksessä.

Eläinsairaalassa on myös eläinten spa-osasto. Vesiliukumäki ja poreallas puuttuvat, mutta komeat on altaat ja muut laitteet. Maija selvitti, että siellä kyllä hoidetaan pääasiassa ripulitapauksia ja perähuuhteluita. Auts, toivottavasti en joudu koskaan tuollaiseen kylpylään.

Apua kannattaa hakea ajoissa

Jyväskylän Eläinsairaala on lähitienoon ainut ympäri vuorokauden päivystävä eläinsairaala. Siellä hoidetaan eläinpotilaat kiireellisyysjärjestyksessä. Maija tarkentaa, että viikolla siellä on myös tavallisia ajanvarauspotilaita kuten muissakin eläinlääkäreissä.

Kävin vähän haastattelemassa päivystykseen tulleita karvakavereita, että mitäs niitä oikein vaivaa. Welsh corgi Lyyli oli lopettanut syömisen ja alkanut oksennella. Sen emäntä Sanna Hänninen oli huolissaan, kun Lyyli on vasta viisi kuukautta. Siksi oli parempi tulla päivystykseen tutkittavaksi, ettei pentu ehdi kuivua tai mennä liian heikkoon kuntoon.

Lyyli on Sannan eka koira ja vuosien haave. Minusta Sanna on oikein viisas emäntä, kun lähti heti hakemaan apua. Lyylin kanssa vaihdettiin ajatuksia, meistä kummastakin Jyväskylän Eläinsairaalan odotustilan on ihan kiva paikka leikkiä.

Aika vakavalta vaikutti Rudin tilanne, kun kävin sitä moikkaamassa. Rudi on rescuekoira, joka muutti perheeseen pari kuukautta sitten. Irma ja Eero Vilenius olivat ajaneet Jämsästä saakka päivystykseen, koska Rudi oli ollut vetämättömän oloinen. Ei oikein jaksanut mitään, omistajat epäilivät jotain mahapöpöä. Sellaista on ollut koirien keskuudessa liikkeellä.

Katsoin varmemmaksi pysyä vähän kauempana Rudista, koska en halunnut itselleni mitään kammottavaa pöpöä. Ties vaikka joutuisin sinne eläinsairaalan kylpylään.

Eläinsairaalassa oli niin kiire päivä, etten ehtinyt kuin pikaisesti moikata yhtä vuorossa olevaa eläinlääkäriä. Ei ole helppoa, kun pitää hoitaa mahdollisimman monta potilasta ja koko ajan jono vain kasvaa. Maija kertoi, että päivystyksessä työskenteleviltä vaaditaan hyvää stressinsietokykyä. Työvuoron aikana voi tulla todella yllättäviä tilanteita eteen. Varsinkin yöaikaan, jolloin hoidettavaksi tulee todella vakavia jopa kuolemanvaarassa olevia tapauksia.

Minusta on tosi tarpeellista, että näitä päivystäviä eläinsairaaloita on Evidensialla ympäri maata. Kun ei voi koskaan tietää, milloin vahinko tapahtuu tai vakava sairaus iskee.

Terveisin,

Chiara

ps. Meillä oli tosi hauskat Hännät heiluu -DogFestit Jyväskylässä elokuussa. Täältä löydät tapahtumasta kuvia.